Lumihiutalemyrsky

Sitä ajattelee, että lumihiutaleet ovat rauhallista sorttia. Tai jotenkin mielikuvissaan aina lumihiutaleista puhuttaessa kuvittelee ne leijumaan verkkaista tahtia. Lumimyrskyissä lumen olomuoto tuntuu kuitenkin joltain muulta kuin hiutaleilta, jotenkin karummalta. Myrskyävä lumi on pistävämpää ja jäisempää, jonkinlaista raemaisen tiivistä sotkua. Ei ilmavan kidemäistä.

Kuitenkin joskus rauhalliset hiutaleetkin muuttuvat levottomiksi ja nostattavat lumihiutalemyrskyn. Rauhallisen, verkkaisen ja lempeän myrskyn. Sellaisen, joka läiskähtelee lempeästi vaatteisiin ja silmälasien reunuksiin peittäen hiekoitetut kadut pehmeällä hötöllä. Yhteen tarrautuneet hiutaleet pyörivät suurina ryhminä tuulessa. Myrsky ei pistele kasvoja tai muuraa voimallaan ikkunoita umpeen.

Lumihiutalemyrsky on kuin hallittu kaaos, joka voi yhden Kävelykadulla toikkaroivan pulun siivenräpäytyksen aikana muuttua lumimyrskyksi. Pian kuitenkin selkenee, myrskynnyt lumi muuttuu loskaiseksi vedeksi ja valuu väsyneenä piiloon kiteytyäkseen taas uudelleen.

Tai sitten lumihiutalemyrsky vain hiipuu hiljaa pois ja ilmavat lumipeitteet tallautuvat kiireisten jalkojen alla tiiviiksi ja narskuvaksi.

Lumihiutalemyrsky ehkä unohtuu, mutta ei koskaan lakkaa olemasta.