Matoisen maailman Minna on päivänsä ansainnut

Vapaus, tasa-arvo ja rakkaus - toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?
Minna Canth

Minnan päivän merkittävät mietinnät:
Joidenkin ihmisten suussa on enemmän muovia kuin hammasluuta, vaikka kuinka varjelisi purukalustoaan yleisenä suojelukohteena. Toisten hammaskiille ei edes älähdä, vaikkei se koskaan pääse kosketuksiin muun kuin sokerin ja hammaspeikkojen kanssa.
Johtopäätös: Niiden toisten ihmisten elämässä on aivan varmasti jokin muu asia ihan pielessä.

Olla musertunut kuin pötkylän viimeinen keksinreppana

Kirjoitin viime syksynä luennolla keskittymättömyystuskissani tyhjälle paperille, että elämä on. Yleensä piirtelen papereiden nurkkiin pääkalloja tai solmuisia kiemuroita, mutta sillä kertaa kynästäni lipsahti tuo ärsyttävä hokema. Vieressäni istunut filosofian maisterin taimi kuitenkin jatkoi juttua varsin hienosti ja lisäsi perään sanan musertavaa. (Toisten papereihin suhertaminen on muuten ihan parasta niin pyynnöstä kuin pyytämättäkin.)

Musertamisesta tulee mieleen se, kun juustokakkua tehdessä joutuu pohjaa varten runnomaan muruiksi melkein paketillisen keksejä. Jos keksi on täytemallinen, niin musertaminen on heti paljon hankalampaa. Mahtaakohan ihminenkin olla sitä vaikeammin muserrettavissa, mitä enemmän täytettä kuorien välistä löytyy.

Musertavuudessa on jonkinlaista karun oikeaa meininkiä. On rauhoittavaa, kun kukaan ei voi olla enemmän kuin melko ehjä.

- Ja aamulla saattaa melkoisessä ehjyydessään hieman ihmetellä, mitä kummaa sitä on oikein mahtanut kelailla keskellä yötä. Keksejäkään ei kuulemma saisi sanoa kekseiksi, vaan ne ovat pikkuleipiä. Mutta lieneekö pikkuleipä sen vakavammin otettava termi kuin keksikään. Pikkuleivistä tulee mieleen Muumimamma.