Jännistä jännintä jännää!

Joskuspa onkin niitä aikoja kun kaikki on niin jännää vaikka ei ole edes joulu, vaikka melkein onkin. Eikä ainaskaan vähiten jännimmäisenä ole se kun aloittaa uudessa työssä. Osoittautuipa kuitenkin mukavaiseksi se eli jännyys niiltä osin on jännätty. Jänn jänn!

Pari sanaa taas ruuasta. Olen tänä syksynä tehnyt appelsiinikiisseliä ihan hirmu monta kertaa. Sellaista kunnon kiisseliä siis, mihin skalpeerataan appelsiininpaloja ihan levoton määrä. (Appelsiinin täydelliselle kuorimiselle on muistaakseni olemassa jokin virallisempikin termi kuin skalpeeraus. Tomaateilla se on kai kalttaus.) En ole varmaan elämässäni ikinä aikaisemmin syönyt kiisseliä yhtä paljon kuin nyt mutta kyllästyminen ei vaan siltikään ole iskenyt. Pelottaa että se tulee ihan appelsiinipuun takaa ja sitten huippuhyvä appelsiinikiisseli ei enää tipukaan. Pitäisköhän vaihtaa raaka-aineita, hmm... Vai ajattelisko ja kirjoittaisko sittenkin tärkeämpiä ajatuksia kuin sitä, että kyllästyykö kiiisseliin vai ei?

"Minä palaan..."

Tämäkin mörkö palasi viimein. Olisi varmaankin kaikenlaista kirjoitettavaa mutta olen sellainen, että hion ja mietiskelen jopa blogitekstejä hirmu kauan, joten niiden julkaiseminen käy usein ihan työstä. Jospa alan harjoitella matalan kynnyksen kirjoittamista niin tekstiä voisi syntyä hiukan useammin?

Koklaanpa:
Keittelen tässä (siis en läppärin lämmössä vaan liedellä) kananmunia ja piti ihan tsekata netistä uusavuttomien blogista että olikos se kymmenen minuuttia kun niitä saa keitellä, ettei keltuainen valu pitkin pöytiä. Vähän ehkä nöyryyttävää kun kuitenkin yritän kovasti identifioitua superkokkaajaksi ja -leipojaksi. Mutta kuitenkin kyseessä oli vain varmistus, armahtakaa siis. Niin, ja kerran muuten olen nuorempana polttanut kerroskattilan alaosan veden pohjaan. Psihhhhfff.