On siis kevät

Vain yksi sitkeä pelargonia selvisi talven yli. Se hengailee tyytyväisenä ikkunalaudalla ja uudet suloisen vihreät lehdet puskevat tarmokkaasti ulos sen vanhasta rungosta.

Jotenkin mykistävän pyhää se on.

Keuhkoputkimies ja räkänaurulokki

Jaaha.

Mikä ihme siinä on, että aina silloin sairastuu kun ei olisi kerta kaikkiaan aikaa sairastaa? Ja vaikka peiton alla mötkyillessä olisi sitten aikaa tehdä vaikka minkälaisia rästihommia niin eheheeei niitä saa tehtyä.

Voihan aivokuumemittari!

Matoisen maailman Minna on päivänsä ansainnut

Vapaus, tasa-arvo ja rakkaus - toteutuvatko ne koskaan tässä matoisessa maailmassa?
Minna Canth

Minnan päivän merkittävät mietinnät:
Joidenkin ihmisten suussa on enemmän muovia kuin hammasluuta, vaikka kuinka varjelisi purukalustoaan yleisenä suojelukohteena. Toisten hammaskiille ei edes älähdä, vaikkei se koskaan pääse kosketuksiin muun kuin sokerin ja hammaspeikkojen kanssa.
Johtopäätös: Niiden toisten ihmisten elämässä on aivan varmasti jokin muu asia ihan pielessä.

Olla musertunut kuin pötkylän viimeinen keksinreppana

Kirjoitin viime syksynä luennolla keskittymättömyystuskissani tyhjälle paperille, että elämä on. Yleensä piirtelen papereiden nurkkiin pääkalloja tai solmuisia kiemuroita, mutta sillä kertaa kynästäni lipsahti tuo ärsyttävä hokema. Vieressäni istunut filosofian maisterin taimi kuitenkin jatkoi juttua varsin hienosti ja lisäsi perään sanan musertavaa. (Toisten papereihin suhertaminen on muuten ihan parasta niin pyynnöstä kuin pyytämättäkin.)

Musertamisesta tulee mieleen se, kun juustokakkua tehdessä joutuu pohjaa varten runnomaan muruiksi melkein paketillisen keksejä. Jos keksi on täytemallinen, niin musertaminen on heti paljon hankalampaa. Mahtaakohan ihminenkin olla sitä vaikeammin muserrettavissa, mitä enemmän täytettä kuorien välistä löytyy.

Musertavuudessa on jonkinlaista karun oikeaa meininkiä. On rauhoittavaa, kun kukaan ei voi olla enemmän kuin melko ehjä.

- Ja aamulla saattaa melkoisessä ehjyydessään hieman ihmetellä, mitä kummaa sitä on oikein mahtanut kelailla keskellä yötä. Keksejäkään ei kuulemma saisi sanoa kekseiksi, vaan ne ovat pikkuleipiä. Mutta lieneekö pikkuleipä sen vakavammin otettava termi kuin keksikään. Pikkuleivistä tulee mieleen Muumimamma.

Lumihiutalemyrsky

Sitä ajattelee, että lumihiutaleet ovat rauhallista sorttia. Tai jotenkin mielikuvissaan aina lumihiutaleista puhuttaessa kuvittelee ne leijumaan verkkaista tahtia. Lumimyrskyissä lumen olomuoto tuntuu kuitenkin joltain muulta kuin hiutaleilta, jotenkin karummalta. Myrskyävä lumi on pistävämpää ja jäisempää, jonkinlaista raemaisen tiivistä sotkua. Ei ilmavan kidemäistä.

Kuitenkin joskus rauhalliset hiutaleetkin muuttuvat levottomiksi ja nostattavat lumihiutalemyrskyn. Rauhallisen, verkkaisen ja lempeän myrskyn. Sellaisen, joka läiskähtelee lempeästi vaatteisiin ja silmälasien reunuksiin peittäen hiekoitetut kadut pehmeällä hötöllä. Yhteen tarrautuneet hiutaleet pyörivät suurina ryhminä tuulessa. Myrsky ei pistele kasvoja tai muuraa voimallaan ikkunoita umpeen.

Lumihiutalemyrsky on kuin hallittu kaaos, joka voi yhden Kävelykadulla toikkaroivan pulun siivenräpäytyksen aikana muuttua lumimyrskyksi. Pian kuitenkin selkenee, myrskynnyt lumi muuttuu loskaiseksi vedeksi ja valuu väsyneenä piiloon kiteytyäkseen taas uudelleen.

Tai sitten lumihiutalemyrsky vain hiipuu hiljaa pois ja ilmavat lumipeitteet tallautuvat kiireisten jalkojen alla tiiviiksi ja narskuvaksi.

Lumihiutalemyrsky ehkä unohtuu, mutta ei koskaan lakkaa olemasta.

Valtaa, loistoa!

Sokoksen tonttujen käärimissä joulupaketeissa oli tarra, johon joku isoihin alkukirjaimiin addiktoitunut setä tai täti oli painanut sanat "Tule Joulu Kultainen". No tulihan se, ainakin kauppiaille.

4D: Ranteet auki hiekoitussoralla

Nirsk nirsk slips fiuu tömps!

Biologian tunneilta tuttu luonnonvalinta on kovaa touhua. Erityisen kovaa se on näin talvisin, kun sortuminen elon tiellä on muidenkin kuin heikkojen arkipäivää. Onhan se toki hyvä palata välillä maan pinnalle, mutta siinä vaiheessa kun on jo muutaman kerran langennut nöyränä "niille isommille polvilleen" alkaa meno olla jo liian maanläheistä.

Asiassa on kuitenkin ainakin yksi hyvä puoli; liukas keli muuttaa koviksetkin helliksi.

Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä. Puhuva koirakin sen tietää.